Varaa matkasi netissä ja säästät 12 euron toimitusmaksun! Varaa matkasi netissä ja säästät 12 euron toimitusmaksun!

Lumoava Japani, lähdöt  4.10., 31.10., 6.3., 3.4. ja 10.4.

Japani

Hillityn kulttuurin maa

Tokio

Tyynen valtameren ja Japaninmeren välissä sijaitseva Japani koostuu yli 3000 saaresta. Maan kulttuuri pohjautuu aasialaisiin kulttuureihin, mutta eristyksessä elävään saarivaltioon on kehittynyt aivan omanlaisensa elämäntapa. Vanhoja perinteitä kunnioitetaan, buddhalaisuus ja shintolaisuus vaikuttavat vahvasti jokapäiväiseen elämään, vaikka etenkin suurkaupungit ovat hyvinkin nykyaikaisia. Japanissa arvostetaan siisteyttä ja täsmällisyyttä ja muodollinen tapakulttuuri ohjailee arjen lisäksi myös liike-elämää. Kättelyn sijaan yleisempi tapa tervehtiä on perinteinen kumarrus.


Kirsikankukkien maa

Kioto
Maaliskuun viimeisinä päivinä puhkeavat kukkaan kirsikkapuut, joita voi olla tuhansia esimerkiksi temppelien puutarhoissa ja puistoissa. Myös vuorenrinteet peittyvät villikirsikoiden vaaleaan huntuun. Kukinnan etenemisestä tiedotetaan uutisissa ja kukkien puhjettua japanilaiset kerääntyvät suurin joukoin puiden alle juhlimaan, syömään, juomaan ja laulamaan. Kirsikalla on monia symbolisia merkityksiä, se symboloi mm. vaurautta ja elämän lyhyyttä ja sitä on käytetty uskonnollisissa seremonioissa. Kirsikkapuun alla ovat syntyneet monet runoteokset ja runollisesti kirsikan sanotaan olevan japanilaisen sielu.

Tokio, Kioto ja Osaka – kolme erilaista kaupunkia

Osaka

Japani
Japanin pääkaupunki Tokio on maailman suurimpia kaupunkikeskittymiä noin 36 miljoonalla asukkaallaan. Metropolilta puuttuu varsinainen ydinkeskusta kokonaan, sillä Tokio on itse asiassa kokoelma yhteenkasvaneita pikkukaupunkeja. Valtavista mittasuhteistaan huolimatta Tokio on ystävällinen ja mielenkiintoinen kaupunki, joka tutustuttaa vierailijan nykypäivän huipputeknologian ja menneen ajan kulttuurin sekoitukseen.

Keisarillisena pääkaupunkina aikoinaan toiminut, nykyään noin 1,5 miljoonan asukkaan Kioto on Japanin kulttuurillinen helmi, jossa perinteisiä kortteleita vaalitaan eikä pilvenpiirtäjiä suosita. Peräti 17 kaupungin historiallisista monumenteista mainitaan Unescon maailmanperintöluettelossa. Täällä on puusta rakennettuja vanhoja temppeleitä, hienoa puutarha-arkkitehtuuria, geisha-taloja, teehuoneita, ruokatoreja ja samurai-elokuvien kuvaamiseen sopivaa miljöötä.

Lähes kolmen miljoonan asukkaan Osaka on vanha teollisuuskaupunki, vilkas kaupan ja yöelämän keskus sekä kulinaristien keskuudessa tunnettu "Japanin keittiö", jossa vanhasta ajasta muistuttavat temppelit seisovat sulassa sovussa pilvenpiirtäjien kanssa. Osakalainen mielenlaatu poikkeaa tavanomaisesta japanilaisesta, sillä kauppa on aina ollut niin keskeisessä asemassa; osakalaisen sanotaan syntyvän taskulaskin kädessä ja tervehtivänkin kysymällä "mitä ansaitset?"

Kuva (245*180) listauksiin:
Japani
Lyhyt esittelyteksti listauksiin:

Lähdöt  4.10., 31.10., 6.3., 3.4. ja 10.4.
Hillityn kulttuurin Japanissa on kuhisevia suurkaupunkeja, verkkaiseen tahtiin eläviä pikkukyliä, upeita vuoristomaisemia ja vanhaa tarunomaista arkkitehtuuria.

Valitse päivä, näet hinnat heti
Aikuisia
Lapset yli 2v.
Lapset 0-1 v.

020 120 4000
ma-pe 8-18, la 10-14, su 10-14

Pyydä yhteydenottoa
Ota yhteyttä meihin

Valitse yläpuolelta lähin Matka-Vekan toimisto.