Hyvä tietää, Visby
- Visby on Gotlannin saaren länsirannikolla sijaitseva kaupunki ja siellä on noin 23 000 asukasta.
- Aikaero Suomeen on –1 tunti
- Rahayksikkö on Ruotsin kruunu (SEK).
- Suomen kansalainen ei tarvitse passia matkustaessaan Ruotsiin, mutta henkilöllisyys on todistettava asianmukaisella henkilöllisyystodistuksella (esim. kuvallinen henkilökortti).
Gotlandsflygin lennoilla saa koneen ruumaan menevää matkatavaraa olla yksi laukku, joka saa painaa enintään 20 kg. Kahden matkustajan yhteinen laukku saa painaa kuitenkin enintään 32 kg. Matkustamoon saa viedä mukanaan yhden laukun, jonka mitat ovat 45 x 35 x 20 cm ja paino enintään 5 kg. Alle 2-vuotiaalla, jolle ei ole varattu omaa istuinpaikkaa lennolla, saa olla 10 kg matkatavaraa sekä yhdet kokoontaitettavat lastenrattaat.
- Visby oli merkittävä kaupankäynnin keskus 1100–1300-luvulla. Kaupunki oli aikoinaan 3,6 kilometriä pitkän muurin suojaama. Muurit tuovat yhä viehättävän lisänsä kaupunkikuvaan.
- Visby valittiin UNESCO:n maailmanperintökohteeksi vuonna 1995. Keskiaikaisessa kaupungissa onkin paljon historiaan liittyvää nähtävää.
- Visbyn ehkä tunnetuin puisto on Almedalen, joka toimi keskiajalla satamana. Siellä sijaitsee Olof Palmen muistomerkki ja puhujakorokkeelta monet ruotsalaiset poliitikot aloittavat vaalikampanjansa.
- Monet kirkonrauniot toimivat myös nähtävyyksinä. Muita merkittäviä rakennuksia on esimerkiksi Gamla Apoteket, keskiajalta hyvin säilynyt kauppiaan talo, jossa on taiteilijoiden näyttelytiloja.
- Keskiaikainen viikko elokuussa on täynnä tapahtumia (vuonna 2012: 5.–12.8.).



Valitse lähtöpäivä




