Hyvä tietää
Kroatia ja Slovenia olivat toisen maailmansodan jälkeen osa Jugoslaviaa, josta ne itsenäistyivät vuonna 1991.
Verona on samannimisen maakunnan pääkaupunki Adigejoen varrella Pohjois-Italiassa. Veronassa on asukkaita noin 260 000. Naapurimaakunnan Veneton pääkaupunki on Venetsia, jossa asuu noin 271 000 asukasta. Molemmat kaupungit ovat hyvin säilyneitä historiallisia kaupunkeja, joissa elämä jatkuu vilkkaana tänäkin päivänä.
San Marino on pinta-alaltaan vain 61 km² ja asukkaita tasavallassa on noin 30 000. San Marinoa ympäröi Italia, joten se on kuin valtio valtiossa. Maa koostuu pienistä kylistä vuoren rinteellä ja huipulla sijaitsee pääkaupunki, jonka nimi myös on San Marino. Maan korkein kohta on noin 700 metriä merenpinnan yläpuolella.
Aikaero Suomen aikaan –1 tunti.
Slovenian, Italian ja San Marinon rahayksikkö on euro. Kroatian rahayksikkö on kuna (HRK), 1 euro on noin 7 kunaa (marraskuu 2011).
Suomen kansalainen tarvitsee matkustusasiakirjaksi passin tai 1.3.1999 jälkeen myönnetyn henkilökortin. Pyydämme ystävällisesti huomioimaan Kroatian passisäädökset: Kroatian lähetystöltä saamamme tiedon mukaan Kroatiaan matkustettaessa. Suomen kansalaisten passin tulee olla voimassa vielä 3 kk matkan jälkeen. Muiden kuin Suomen kansalaisten tulee tarkistaa passisäännöt ja mahdolliset
viisumiasiat Kroatian edustustosta.
Muista hyvät jalkineet. Useisiin historiallisiin kaupunginosiin ei pääse bussilla.



Valitse lähtöpäivä




