Budapest–Bratislava–Wien, matkaohjelma

Lähdöt 13.5., 10.6., 15.7. ja 2.9.2012
Sunnuntai: Helsinki–Budapest (kaupunkikierros)
Lähtöselvitys Helsinki-Vantaan lentoasemalla noin kaksi tuntia ennen koneen lähtöä. Finnairin aamulento Helsingistä Budapestiin. Budapestia ei syyttä kutsuta Tonavan helmeksi; joki siltoineen hallitsee kaupunkikuvaa. Silloista ensimmäinen, Ketjusilta, on edelleen kaupungin komein. Budapest on oikeastaan kaksi joen toisistaan erottavaa kaupunkia yhdessä. Historiallinen Budan puoli tarjoaa mielenkiintoisia nähtävyyksiä ja modernimpi Pest on ostosten, ravintoloiden ja iltaelämän aluetta. Kiertoajelun aikana näemme kaupungin tärkeimmät nähtävyydet, mm. Sankarten Aukion ja parlamenttitalon. Ajamme myös ylös Linnavuorelle, jossa sijaitsee mahtava Kuninkaanlinna, Matyaskirkko sekä satumainen Kalastajalinnake. Linnakkeelta saamme ihailla upeaa näkymää Tonavalle ja kaupunkiin. Kiertoajelun jälkeen majoittuminen hotelliin.
Maanantai: Budapest (vapaapäivä)
Aamiainen hotellissa. Koko päivä aikaa tutustua omatoimisesti Budapestiin. Metrolla on helppo siirtyä paikasta toiseen ja samalla ihastella Euroopan vanhimpia asemia jalopuukoristeineen. Yksi kaupungin suosituimmista käyntikohteista on Euroopan vanhin kauppahalli, joka suorastaan pursuaa ihmeteltävää ja ostettavaa. Kaupungin ostosmahdollisuudet ovat todella runsaat ja Vaci utca -kävelykadulta löytyvät tunnetuimmat merkkiliikkeet. Päivää voi viettää myös vaikka Budapestin kuuluisissa kylpylöissä, joista vanhimmat periytyvät turkkilaisvallan ajalta viidensadan vuoden takaa. Unkari tunnetaan hyvästä ruoasta ja erinomaisista viineistään ja kaupungin ravintolatarjonta onkin monipuolinen. Paprika kaikissa muodoissaan näkyy unkarilaisessa ruokaperinteessä. Viinin ystävät voivat viinitupien ja -kauppojen lisäksi käydä viinimuseossakin.
Tiistai: Budapest–Bratislava (kaupunkikierros)
Aamiaisen nautittuamme jatkamme matkaa kohti Slovakiaa ja sen pääkaupunkia Bratislavaa. Kaupunki on kohonnut itäisen Euroopan trendikkäimpien kaupunkien joukkoon viime vuosina. Sen edullinen hintataso, upea vanhakaupunki, sokkeloiset kadut, ravintolat, kahvilat, terassit ja rento elämänmeno vetävät puoleen yhä uusia matkustajia. Vanhankaupungin sydän on keskusaukio, jota reunustavat upeasti entisöidyt rakennukset. Kiertoajelun aikana käymme ihailemassa näköaloja Tonavalle ja kaupunkiin linnakukkulalta, sekä tutustumme kävelykierroksella vanhaankaupunkiin. Kiertoajelun päätteeksi majoittuminen hotellin. Aikaa jää vielä kuljeskeluun kaupungilla; Bratislavan suhteellisen pienestä koosta johtuen lyhyemmälläkin visiitillä ehtii nähdä ja kokea. Suosittuja illanistujaispaikkoja ovat vanhankaupungin suihkulähteen koristama keskusaukio sekä aukion laidalla sijaisevan raatihuoneen sisäpiha ihastuttavine kahviloineen ja ravintoloineen. (Päivän ajomatka noin 210 km.)
Keskiviikko: Bratislava–Wien (kaupunkikierros)
Aamiaisen jälkeen lähdemme ajelemaan Itävallan pääkaupunkiin Wieniin. Suurten säveltäjien, wienervalssin ja suklaisen sacherkakun kotikaupunki huokuu keisarillista loistoa, jota on vaikea uskoa todeksi. Musiikin suurista nimistä mm. Mozart, Beethoven ja Strauss ovat asuneet kaupungissa. Habsburgien suvun keisarilliset palatsit Belvedere, Hofburg ja Schönbrunn sekä Stephansdomin tuomiokirkko ovat maailmankuuluja nähtävyyksiä. Kiertoajelun aikana näemme kaupungin tärkeimmät nähtävyydet. Kierroksen jälkeen majoittuminen hotelliin. (Päivän ajomatka noin 90 km.)
Torstai: Wien (vapaapäivä)
Aamiainen hotellissa ja päivä aikaa omatahtiseen Wieniin tutustumiseen. Wien on helposti hahmotettavissa ja keskustassa matka taittuu helposti kävellen. Ringstrassen eli kehätien sisään jää kaupungin vanhin osa, Innere Stadt, joka lienee vilkkain ostos- ja illanviettopaikka. Täällä ovat perinteiset ostoskadut Kärntner Strasse, Graben ja Kohlmarkt ja täältä alkaa pisin ostoskatu Mariahilferstrasse. Maineikkaista markkinoista kuuluisin, Naschmarkt, on sekin vanhankaupungin kupeessa. Persoonallisimmat putiikit löytyvät nuorekkaasta ja värikkäästä Neubaun kaupunginosasta, joka on aivan Innere Stadtin kainalossa. Näiden väliin jäävä museokortteli on kesäaikaan vilkas paikka terasseineen ja luovine tunnelmineen. Romantiikannälkäinen tekee kaupunkikierroksensa Fiakerilla – wieniläisillä hevosrattailla – ja lapsenmielinen vierailee Pratenin huvipuistossa, jonka maailmanpyörä on rakennettu jo 1800-luvun lopulla. Wieniläiset kahvilat ovat käsite ja osa kaupunkilaisten jokapäiväistä elämää. Ravintolatarjontaa löytyy aina perinteisistä itävaltalaisista Heurigen-viinituvista trendikkäisiin gourmet-ravintoloihin. Luonnonystävän päiväohjelmaan sopivat esimerkiksi Belvederen kartanon upea puisto, kaupungin laitamilla sijaitsevat vaellusmaastot Wienerwald ja Lainzer Tiergarten sekä Donauinsel-saari, johon voi tutustua pyöräillen ja jossa voi pulahtaa myös Tonavaan uimaan.
Perjantai: Wien–Helsinki
Aamiainen hotellissa. Aamupäivällä on vielä aikaa tutustua kaupunkiin ja tehdä vaikkapa viime hetken ostoksia. Iltapäivällä kuljetus lentokentälle ja Finnairin lento Helsinkiin.



Valitse lähtöpäivä




