Hyvä tietää
Aikaero Suomen aikaan –1 tunti.
Saksan rahayksikkö on euro.
Suomen kansalaisen matkustusasiakirjana käy passi tai 1.3.1999 jälkeen myönnetty henkilökortti.
Saksan länsiosan jokilaaksoja asuttivat aikoinaan myös roomalaiset. Laaksot ovat kuuluisia vanhoista linnoistaan, viininviljelysalueistaan ja pienistä viinikylistään.
Rein on Euroopan pisimpiä jokia, pituudeltaan noin 1230 kilometriä. Joki saa alkunsa Sveitsin Alpeilta.
Mosel virtaa Ranskan, Luxemburgin ja Saksan kautta yhtyen Saksan Koblenzissa Reiniin. Joen pituus on 545 kilometriä. Saksan alueella Mosel on Reinin suurin sivujoki.
Cochem sijaitsee Moselin varrella. Asukkaita kaupungissa on reilut 5000. Kaupungin kukkulalla oleva linna (Reichsburg) on peräisin 1000-luvulta ja 1900-luvun kynnyksellä se entisöitiin vanhojen piirustusten mukaan.
Moselin varrella sijaitseva Bernkastel-Kües sai kaupunkioikeudet vuonna 1291. Vanhan kaupunginmuurin porteista on jäljellä yksi. Museoista mainittakoon viinimuseo ja 1400-luvun merkittävän filosofin Nicolaus von Küesin kotimuseo. Asukkaita noin 6500.
Reinin jokilaakson suosituin kaupunki on Rüdesheim, jossa on asukkaita noin 10 000. Rüdesheim kuuluu Reininlaakson ylempään keskiosaan, joka otettiin Unescon perintökohteiden joukkoon vuonna 2002.



Valitse lähtöpäivä




