Viihderisteilyt Helsingistä Tallinnaan, Baltic Princess

Piristystä elämään!

Baltic Princess toivottaa kaikki vauhdikkaista risteilyistä pitävät tervetulleiksi ikimuistoiselle 22 tunnin lomalle Itämeren aalloille! Risteilyllä Tallinnaan herkutellaan ruokaravintoloissa, viihdytään Itämeren vauhdikkaimman ohjelman parissa ja shoppaillaan moderneissa myymälöissä. Aamupäivällä on noin neljä tuntia aikaa käydä Tallinnassa.
Vuonna 2008 valmistunut Baltic Princess on Itämeren uusimpia risteilyaluksia. Viisi erilaista ruokaravintolaa, neljän baarin joukossa myös sikaribaari sekä kolme tilavaa tanssipaikkaa ja lukuisat huippuesiintyjät takaavat, että kulinaristisia elämyksiä, katseltavaa, kuunneltavaa ja tanssittavaa riittää. Laivan putiikeista löytyy niin muotia, makuja, tuoksuja kuin kauneuttakin.

Aikataulu

• lähdöt Helsingistä joka päivä klo 18.30
• yöpyminen laivalla
• aamulla mahdollisuus käydä maissa (noin 4 tuntia)
• paluumatka: lähtö Tallinnasta klo 13.00,
saapuminen Helsinkiin klo 16.30.
Huom! Matkalla tulee olla voimassa oleva passi tai uudenmallinen henkilökortti.
Viihde laivalla
Tutustu kaikkien Tallinkin laivojen viihteeseen. Täältä löydät myös viihdekalenterit, joissa esiintyjätiedot joka päivälle:
Kuva (245*180) listauksiin:

Lyhyt esittelyteksti listauksiin:
Itämeren vauhdikkaimman risteilytunnelman löydät uudelta Baltic Princessiltä… edullisia ostoksia, makunautintoja ja hauskanpitoa! Täydellinen irtiotto arjesta.

Valitse lähtöpäivä