Kaikki matkat
Rantalomat
Kiertomatkat
Viron lomat
Joulutorit
Kaupunkilomat
Lento+hotelli
  • Fuencaliente

Fuencaliente

Fuencaliente Lomamatkat

Fuencaliente sijaitsee La Palman eteläisimmässä kärjessä, jossa näköalat Atlantin valtameren maininkeihin ovat sykähdyttävät.

Vehreät vuorenrinteet ja pieni, pittoreski Los Canarioksen vuoristokylä liidunvalkeine 1800-luvun rakennuksineen muodostavat Fuencalienten sydämen eteläisellä La Palmalla. Ajomatka tänne saaren lentokentältä vie noin 45 minuuttia. Matkalla näkyy kirkkaalla ilmalla Gomeran saari sekä San Antonion tulivuorialue, jonka kivettyneet laavavirrat vuodelta 1971 viettävät kohti merta.

Fuencaliente sopii perheille ja muille lomailijoille, jotka viihtyvät luonnonkauniissa ympäristössä, hotellin runsaiden palveluiden äärellä.

Aurinkovarmin osa La Palmaa 
Saaren eteläkärki Fuencalientessa saa osakseen eniten aurinkoisia tunteja, sillä rinteinen maasto muodostaa paitsi luonnollisen tuulensuojan myös pitää pilvet loitommalla.  Molemmat eteläiset tulivuoret, San Antonio ja Teneguía, ovat Kanariansaarten vanhimpia ja houkuttelevat tulijoita tutustumaan maastoon. Täällä patikoidaan kraatterien kuumaisissa maisemissa. Vulkaaninen maaperä on hedelmällistä, kauniit viini- ja banaaniviljelykset kukoistavat. Kannattaa tutustua myös paikallisiin viineihin.

All inclusive -lomaa
Pienen matkan päässä Fuencalienten kylästä sijaitsee saaren paras lomapaikka Hotelli La Palma Princess. Se tarjoaa merenläheisyyttä, lämmitettyjä uima-altaita ja onpa hotellin pihalle tehty jopa oma hiekkaranta. Voit rentoutua spassa, pelata tennistä tai vain löhöillä yhdessä monista aurinkoterasseista. Vietä huoletonta All inclusive -lomaa!

Retket

Roque de los Muchachos

Roque de los Muchachos - La Palman korkein huippu

Aloitamme retken ajamalla länsirannikkoa pitkin kohti Mirador del Timen näköalapaikkaa, josta pääsemme ihastelemaan La Palman upeita maisemia. Tämän jälkeen suuntaamme lähelle pohjoisrannikkoa, jossa käymme Mercadillo de Puntagorda markkinoilla, jossa on mahdollisuus maistella sekä ostaa paikallisia erikoisuuksia. 

Markkinoilta jatkamme matkaamme läheiseen ravintolaan, jossa pääsemme nauttimaan kanarialaista ateriaa. Ruokailun jälkeen jatkamme matkaa kohti Roque de los Muchachos -vuorelle (2 426 m), jossa pidämme pienen tauon, jonka aikana ihastelemme näkymiä. Päivän päätteeksi suuntaamme La Caldera de Taburientelle, suurelle tulivuoren kraaterille. Sään suosiessa meillä on mahdollisuus nähdä sieltä kolme muuta kanarian saarta; El Hierro, La Gomera sekä Teneriffa. 

Ota mukaan: Kamera, lompakko sekä lämmintä vaatetta Roque de Los Muchachosia varten. 

Santa Cruz de La Palma & San Antonion tulivuori

Santa Cruz de La Palma & San Antonion tulivuori - Puolen päivän retki kaiken ikäisille

Aamun sarastaessa ja luononnon heräillessä San Antonion tulivuorella, suuntamme bussilla tähän ensimmäiseen kohteeseemme. Tulivuorelta aukeaa kauniit näkymät, kun taivas ja meri kohtaavat toisensa horisontissa, joka muodostaa parhaat puitteet täydellisille lomakuville sekä hyville muistoille La Palmasta. 

Sään salliessa on mahdollista seurata polkua, joka vie toiselle puolelle tulivuoren kraateria. Jos olemme onnekkaita saatamme nähdä naapurisaaren El Hierron! Alueelta löytyy opastuskeskus,jonka yhteydessä on kahvila, jossa voit nauttia aamukahvia kauniissa maisemissa. 

Tämän jälkeen jatkamme matkaa Santa Cruz de La Palmaan, saaren pääkaupunkiin. Kaupunkia kuvastavat pastellinväriset talot ja aito kanarialainen rakennustyyli, jotka takaavat viehättävän ilmapiirin. Lopuksi on aika tutkia kaupunkia ja sen nähtävyyksiä omatoimisesti. Olemme takaisin hotellilla iltapäivällä. 

Pohjoinen La Palma

Pohjoinen La Palma - Puolen päivän retki saaren vihreään sydämeen Los Tilokseen

Koe La Palman ikivanhat ja vehreät metsät, jotka peittävät saaren koilliskulman. Retkemme kulkee pitkin kiemurtelevia vuoristoteitä kohti itärannikkoa ja Los Tilosin metsäaluetta, jossa kuljemme hyväntuoksuisen laakeripuumetsän halki.

Las Nieves, rauhallinen sekä hiljainen kaupunki, jossa äärimmäinen vieraanvaraisuus sekä kunnioitus toisia kohtaan korostuvat. Vierailemme saaren ensimmäisessä kirkossa Virgen de las Nievessä, jonka jälkeen jatkamme matkaa saaren virheään sydämeen Los Tiloksen metsä-alueelle. Sanotaan, että La Palma on kanariansaarten rehevin alue, jossa puut, kasvit sekä eläimet tekevät alueesta viehättävän sekä mielenkiintoisen. Tästä etapista on muodostunut yksi asiakkaidemme suosikeista. 

Jatkamme matkaamme El Campesino ravintolaan, jossa pääsemme nauttimaan kanarialaisella rakkaudella valmistettua lounasta. Iltapäivällä vierailemme vielä San Andrésin kylässä sijaitsevassa Ron Aldean rommitehtaassa, jonka jälkeen suuntaamme takaisin hotelille.

Puolipäiväretki, sis. lounaan

Ota mukaan matkalle: Kamera, mukavat jalkineet sekä takki, mahdollista sadetta varten. 

Kartta

Lähtökentät

Lähdöt Helsingistä ja maakuntakentiltä

Lähtöpaikkakunta/lentoasema

Lähtöpäivät 

Kesto

Lentoyhtiö

Tampere 29.10.2017 7 yötä Primera Air 
Jyväskylä 5.11.2017 7 yötä Primera Air 
Vaasa 12.11.2017 7 yötä Primera Air 
Pori 19.11.2017 7 yötä Primera Air 
Helsinki-Vantaa 26.11.2017 15 yötä  menossa: Primera Air
paluussa: Jet Time
Helsinki-Vantaa 11.12.2017 - 29.1.2018 7 yötä Jet Time
Helsinki-Vantaa 5.2.2018 11 yötä menossa: Jet Time
paluussa: Primera Air
Helsinki-Vantaa 16.2.2018 7 yötä Primera Air
Kokkola-Pietarsaari 23.2.2018 7 yötä Primera Air
Kuopio 2.3.2018 7 yötä Primera Air
Pori 9.3.2018 7 yötä Primera Air
Lappeenranta 16.3.2018 7 yötä Primera Air
Vaasa 23.3.2018 7 yötä Primera Air
Oulu 30.3.2018 7 yötä Primera Air
Jyväskylä 6.4.2018 7 yötä Primera Air

Lentokenttäkuljetus lentoasema–hotelli–lentoasema 12 € /hlö (hinta etukäteen varattuna).

Matka La Palman lentoasemalta Los Cancajosiin n. 15 min, Puerto Naosiin n. 50 min ja Fuencalienteen n. 45 min. Tazacorte ja Los Llanos ovat omatoimikohteita, joihin matkanjärjestäjän hotellikuljetusta lentokentältä ei ole saatavilla.

Hyvä tietää: Jet Time

Hyvä tietää: Primera Air

Jaa tämä sivu sähköpostitse