Rantalomat
Viron lomat
LEGOLAND
Kaupunkilomat
  • Israel - Jerusalem - Tiberias | Varaa kiertomatka Matkavekasta

Israelin kiertomatka 2.-9.3.2019

Matka on tällä hetkellä loppuunmyyty. Täytä alla oleva ilmoittautumislomake niin pääset jonotuslistalle. Otamme yhteyttä mikäli paikkoja vapautuu.

Kuljemme Raamatun tapahtumapaikoilla Jerusalemissa ja Galileassa. Keskitymme erityisesti Uuden testamentin kertomuksiin niiden alkuperäisissä maisemissa. Tutustumme myös muutamiin arkeologian kohteisiin. Opastetut retket avaavat ainutlaatuisia näköaloja kristinuskon ja juutalaisuuden yhteisiin juuriin, alueen pitkään historiaan sekä Israelin rikkaaseen kulttuuriin ja perinteisiin. Ohjelmassa on vanhoja, tuttuja paik­koja, mutta myös uutta ja tuoretta. Seuraamme myös tämän päivän elämän menoa Israelissa. Luonto on maaliskuussa kauneimmillaan; kukat kukkivat ja miljoonat muuttolinnut vaeltavat pohjoista kohti. Lomamatkalla on tietysti varattu aikaa omiin ohjelmiin ja lepäilyyn sekä yhteisiin ohjelmiin ja kokemusten jakamiseen ryhmän kesken.

 

MATKAOHJELMA

LA 2.3. Lento Helsingistä Tel Aviviin, jonne saavumme lauantaina, sapattina iltapäivällä. Sieltä on vajaan tunnin bussimatka Juudean vuorille ja Jerusalemiin, jossa majoittuminen Jerusalem Tower -hotelliin kaupungin sydämessä.

SU 3.3. Ensimmäisen retkipäivän aluksi teemme pienen tutustumiskävelyn hotellin lähiympäristössä, jonka jälkeenlähdemme näköalakierrokselle Juudean vuorimaahan Israelin sankareiden jalanjäljille. Kertaamme Gilon, Beitarin,Tammilaakson, Bet Shemeksen ja Jerusalemin käytävän tapahtumia. Kyläilemme juudealaisessa maalaiskylässä. Palaamme  Mevasseret Zionin ja Ein Keremin kautta Jerusalemiin.

MA 4.3. Päivän aluksi vierailemme parlamenttitalon, Knessetin, edustalla sijaitsevan menoran luona. Israel-museossa tutustumme Jerusalemin pienoismalliin ja Kirjan pyhäkköön. Vierailemme myös natsivainojen uhrien kunniaksi rakennetussa Yad Vashem keskuksessa. Sieltä ajamme Betlehemin Paimenten kedolle, suuren ilosanoman ensiesityksen näyttämölle.

TI 5.3. Aloitamme päivän Puutarhahaudalla, jonka jälkeen nousemme Öljyvuorelle. Sieltä laskeudumme Kanaemon kirkon kautta Kaikkien kansojen kirkkoon Getsemanen puutarhassa. Viivymme hetken Länsimuurilla. Nousemme Siionin vuorelle. Kävelemme juutalaisten, muslimien ja kristittyjen kortteleissa. Astelemme myös Cardo-kadun ja Jeesuksen kärsimystien, Via Dolorosan, kiveyksillä.

KE 6.3. Jerusalemista ajamme Jerikon tietä Kuolleellemerelle. Nousemme En Gedin kenttäkoulun näköalapaikalle, josta katsoen autiomaan keskellä sijaitseva keidas ja Daavidin puro ovat kuin tarjottimella. Tutustumme Kuolleenmeren terveys- ja kosmetiikkateollisuuteen. Pysähdymme myös uimaan maailman alimmassa paikassa, Kuolleessameressä. Sieltä jatkamme Jerikon kautta Jordaninlaakson tietä Galileaan. Poikkeamme Jordanvirran kastepaikalla. Illalla saavumme Tiberiakseen, jossa majoittuminen hotelliin ja illallinen.

TO 7.3. Päivän aluksi ajamme Autuuksien vuorelle. Sieltä nousemme Betsaidan kautta Golanin ylätasangolle, joka on ollut lukuisten sotien taistelutanner. Vierailemme veden ja viinin kaupungissa, Katzrinissa. Tutustumme Banyasin, Filippuksen Kesarean ja Kirkastusvuoren, Hermonin, maisemiin. Käymme Jordanin alkulähteillä. Palaamme Kirjat Shmonan ja Naftalin vuorten kautta Tiberiakseen.

PE 8.3. Kuljemme Jeesuksen jalanjäljissä. Purjehdimme Vapahtajan kotijärven aalloilla. Pysähdymme Tabghan kalasatamaan, jossa Pietarista tuli Jeesuksen kokoaikainen opetus-lapsi. Kapernaumista jatkamme matkaa Sahnen puistoon ja lammikoille uimaan ja lepäämään. Palaamme Jisreelin tasangon, Nasaretin ja Kaanan kautta Tiberiakseen. Retken lopuksi poikkeamme Kinneretin asutuksen maustekaupassa.

LA 9.3. Siirrymme Tiberiaksesta Jisreelin tasangon, Karmel-vuoren ja Sharonin tasangon kautta Ben Gurionin lentokentälle, Lyddaan. Paluulento lähtee Tel Avivista klo 16.05. Helsinkiin saavumme klo 21.00.

 

LENTOAIKATAULU (NORWEGIAN)

la 2.3.19 D8 746 Helsinki-Tel Aviv klo 10.30 – 15:05                                                                                       

la 9.3.19 D8 747 Tel Aviv –Helsinki klo 16.05 – 21.00
(lentoaikataulu sitoumuksetta)

HOTELLIT

2.-6.3. Jerusalem, Jerusalem Tower tai vastaava, 23 Hillel st. p. + 972-2-6209209Hotelli sijaitsee kaupungin liikekeskustassa, lähellä Jerusalemin Vanhaakaupunkia. Hotellissa on 120 huonetta, joissa kylpyhuone, puhelin, ilmastointi, turvasäilö, internet ja tv. Suosittu, vilkas Ben Jehudan promenaadi on viiden minuutin kävelymatkan päässä.                                                                                                                               

6.- 9.3. Tiberias, Leonardo hotelli tai vastaava, Gdud Barak Rd. Puh. +972 4-670-0800. Hotelli sijaitsee Genesaretinjärven rannalla, lähellä kaupungin keskustaa. Hotellissa on ravintola, kahvila-baari, kokoustilat ja 198 huonetta, joissa on kylpy, turvasäilö, puhelin, internet, ilmastointi ja tv.  

Matkan hinta: 1385 €/ hlö/2 h huone

Hintaan sisältyvät:

  • Lennot Helsinki–Tel Aviv–Helsinki
  • Lentokenttäverot ja matkustajamaksut
  • Matkaohjelman mukaiset kuljetukset ja tutustumiskohteet
  • Majoitus jaetussa 2 hengen huoneessa
  • Puolihoito (runsas aamiainen ja päivällinen)
  • Oppaan ja matkanjohtajan palvelut

Hintaan eivät sisälly:

  • Matkavakuutus
  • Ylimääräiset retket ja ateriat
  • Ateriat lennolla
  • 1 hengen huone, lisämaksu 440 €

Varaukset viimeistään 23.11.2018:
Matkavekka, hanna.piilonen@matkavekka.fi tai puh. 020 120 4984 tai matkavekka.fi

Paikkoja rajoitetusti.

Israeliin matkustettaessa Suomen kansalaiset tarvitsevat matkalla passin, joka on voimassa 6kk matkan jälkeen. Pyydämme lähettämään passitiedot tai -kopion meille viimeistään 1kk ennen matkaa.

Kyseessä on matkapaketti; vastuullinen matkanjärjestäjä on Matkavekka -  Primera Travel A/S. Noudatamme yleisiä matkapakettiehtoja sekä Matkavekan lisä- ja erityisehtoja tämän matkan osalta. Matka- ja maksuehdot ryhmämyyjältä. Kehotamme ottamaan riittävän peruutusturvan sisältävän matkavakuutuksen ajoissa (heti kun varausmaksu on suoritettu).

Matkaoppaana Pentti Holi puh. 040 721 3939

Matkanjohtaja: Janne Koskela 0503667747                                                                                                                                                                                                                      

Tervetuloa!

Ilmoittaudu mukaan Israelin matkoillemme

 
Valitse matka *
Majoitus *
 
 
 
 
Hinnat ja maksuehdot ovat nähtävillä jokaisen matkan esittelyssä. Lisätietoa matkasta antaa: Hanna Piilonen, puh. 020 1204984
Saat lomakkeen lähettämisen jälkeen vahvistuksen ja ennakkolaskun matkastasi, kun tilaus on käsitelty!
 
 
 
 

Jaa tämä sivu sähköpostitse