Kaikki kohteet
Lomalennot
Kaupunkilomat
LEGOLAND
Viron lomat
Risteilyt
  • Israel - Jerusalem - Tiberias | Varaa kiertomatka Matkavekasta

Israelin kiertomatka 4.-12.11.2019

Israel - Jerusalem - Tiberias

Tutkimme Raamatun kertomuksia niiden alkuperäisissä maisemissa. Aloitamme vaelluksemme Betlehemin Paimenten kedolta. Kuljemme Jerusalemin kavuilla, Juudean teillä ja Galilean kauneuden keskellä. Uimme Kuolleellamerellä ja purjehdimme Genesaretinjärvellä. Tutustumme myös Saaronin tasankoon sekä Tel Aviv-Jaffaan, josta on kehittynyt maailmanluokan tieteen, taiteen ja liike-elämän keskus. Ohjelmassa on vanhoja tuttuja paikkoja, mutta myös uutta ja tuoretta. Seuraamme Israelin vireää nykymenoa: tapaamme paikallisia, nautimme kauniista luonnosta ja matkanteosta nuorekkaan, elinvoimaisen kansan keskellä. Matkalla on tietysti varattu omaa omiin menoihin ja lepäilyyn sekä yhteiseen ohjelmaan ja kokemusten jakamiseen ryhmän kesken.  

 

MATKAOHJELMA

ma 4.11. Lento Helsingistä Tel Aviviin, jonne saavumme tiistaina (5.11.) puolenyön aikaan. Sieltä ajamme bussilla Juudean vuorille ja Jerusalemiin. Majoitumme National-hotelliin perjantaihin saakka.

ti 5.11. Aamulla mahdollisuus nukkua kauemmin, sillä hotelliaamiaista tarjoillaan tavallista myöhempään. Puoliltapäivin orientoiva kävelykierros hotellin lähiympäristöön sekä bussiajelu Jerusalimissa. Käymme Tayeletin näköalapaikalla, Paimentenkedolla ja Siionin vuorella. 

ke 6.11. Aloitamme retkipäivämme Puutarhahaudalla. Jatkamme Scopus-vuoren kautta Öljymäelle, josta ihastelemme Jerusalemin upeita näkymiä. Laskeudumme Kidronin laakson rinnettä Kaikkien kansojen kirkkoon ja Getsemanen puutarhaan. Vierailemme Itkumuurilla (Länsimuurilla). Käyskentelemme itämaisissa basaareissa, Via Dolorosalla ja Cardo-kadulla. Tutustumme myös kristikunnan pyhimpään paikkaan, Pyhänjaudan kirkkoon.

to 7.11. Päivän aluksi teemme kierroksen Jerusalin uudemmassa osassa, esimerkiksi Israelin parlamenttitalossa Knessetissä. Käymme myös Israel-museossa, tutustumme Jerusalemin pienoismailliin ja Kirjan pyhäkköön. Vierailemme natsivainojen uhrien kunniaksi perustetussa keskuksessa, Yad Vashemissa.

pe 8.11. Jerusalemista ajamme Jerikon tietä Kuolleellemerelle. Vierailemme Ahavan terveys- ja kauneustuotteiden tehtaalla. Tutustumme En Gedin keitaan maisemiin ja uimme maailman alimmassa paikassa (mitattuna merenpinnasta) Kuolleessameressä. Jatkamme Jerikon kautta Jordaninlaakson tietä Galileaan. Illalla saavumme Kfar Kinneretin lomakylään Genesaretinjärven rannalle, jossa majoittuminen ja illallinen.

la 9.11. Ensimmäisenä Galilean päivänä kuljemme Jeesuksen jalanjäljissä. Purjehdimme oikukkaan Galileanmeren aalloilla ja pysädymme Tabghaan, jossa Pietarista tuli kokoaikainen opetuslapsi. Käymme Kapernaumissa ja jatkamme matkaa luonnonkauniin Sahnen lämpöisten vesien puistoon, jossa pidämme uima- ja lepotauon.

su 10.11. Ajamme Autuuksien vuoren kautta viiden opetuslapsen kotikaupunkiin Betsaidaan. Nousemme Golanin tasongolle, joka on ollut lukuisten sotien taistelutanner. Vierailemme veden ja viinin kaupungissa Katzrinissa. Tutustumme Filippuksen Kesarean ja Kirkastusvuoren Hermonin maisemiin. Käymme Jordanin alkulähteillä.

ma 11.11. Tiberiaksesta lähdemme puolenpäivän jälkeen Nasaretin ja Jisreelin tasangon kautta Välimeren rannikolle. Levähdämme Karmel-vuorella ja piipahdamme Kesareassa. Ajamme edelleen Sharonin tasankoa etelään ja jatkamme sieltä Israelin tärkeimpään kulttuuri- ja bisneskeskukseen Tel-Aviv-jaffaan, jossa nautimme päivällisen. Sieltä ajamme Ben Gurionin lentokentälle Lyddaan.

ti 12.11. Paluulento lähtee Tel Avivista klo 01.10 Helsinkiin saavumme klo 05.50.

LENTOAIKATAULU (FINNAIR)

ma 4.11.AY1979 Helsinki-Tel Aviv klo 19.55–00.20 (ti 5.11.)

ti 12.11. AY1980 Tel Aviv –Helsinki klo 01.10–05.50

(lentoaikataulu sitoumuksetta)

HOTELLIT

4.–8.11. Jerusalem, National tai vastaava, E-Zahra st.4  p. + 972-2-627880Hotelli sijaitsee Itä-Jerusalemissa viiden minuutin kävelymatkan päässä Vanhastakaupungista, Puutarhahaudalta ja Jerusalemin kaupunkiradasta. Hotellissa on 120 huonetta, joissa kylpyhuone, ilmastointi, lämmitys, TV, WiFi, tallelokero.                                                                                                                

8.–11.11.Galilea, Kfar Kinneret, kibbutz Haon. P. +972-4-6656555. Lomakylämäisessä hotellissa on 104 huonetta, oma ranta, ravintola, lasten leikkipuisto, kokoustilat. Joka huoneessa on oma oma terassi, TV, internet, kylpyhuone, keittokomero ja jääkaappi.

Matkan hinta: 1560 €/ hlö/2 h huone

Hintaan sisältyy:

  • Lennot Helsinki–Tel Aviv–Helsinki
  • Lentokenttäverot ja matkustajamaksut
  • 1 kpl/enintään 23 kg ruumaan menevää matkatavaraa
  • 1 kpl/enintään 8 kg käsimatkatavaraa
  • Matkaohjelman mukaiset kuljetukset ja tutustumiskohteet
  • Majoitus jaetussa 2 hengen huoneessa
  • Puolihoito (runsas aamiainen ja päivällinen)
  • Oppaan ja matkanjohtajan palvelut

Hintaan eivät sisälly:

  • Matkavakuutus
  • Ylimääräiset retket ja ateriat
  • Ateriat lennolla
  • 1 hengen huone, lisämaksu 470 €
  • Palvelumaksu 10 €/lasku

Varaukset viimeistään 22.7.2019:
Matkavekka, hanna.piilonen@matkavekka.fi tai puh. 020 120 4984 tai matkavekka.fi

Paikkoja rajoitetusti.

Israeliin matkustettaessa Suomen kansalaiset tarvitsevat matkalla passin, joka on voimassa 6 kk matkan jälkeen. Pyydämme lähettämään passitiedot tai -kopion meille viimeistään 1 kk ennen matkaa.

Kyseessä on matkapaketti; vastuullinen matkanjärjestäjä on Matkavekka -  TravelCo Nordic A/S. Noudatamme yleisiä matkapakettiehtoja sekä Matkavekan lisä- ja erityisehtoja tämän matkan osalta. Matka- ja maksuehdot ryhmämyyjältä. Kehotamme ottamaan riittävän matkavakuutuksen jo matkavarausta tehtäessä (heti kun varausmaksu on suoritettu).

Matkaoppaana Pentti Holi p. 040 721 3939

Matkanjohtaja: Kirsit Peled p. 040 841 3578    

Tervetuloa!

 

 

 

 

 

Ilmoittaudu mukaan Israelin matkoillemme

 
Valitse matka *
Majoitus *
 
 
 
 
Hinnat ja maksuehdot ovat nähtävillä jokaisen matkan esittelyssä. Lisätietoa matkasta antaa: Hanna Piilonen, puh. 020 1204984
Saat lomakkeen lähettämisen jälkeen vahvistuksen ja ennakkolaskun matkastasi, kun tilaus on käsitelty!
 
 
 
 

Jaa tämä sivu sähköpostitse